Terapiaa ja katkaistuja kynsiä

11/101: Keramiikka

Viime aikojen hauskin, terapeuttisin ja tyydyttävin kokemus: ruukkukurssi. Aiemmin jo mainitsin kyseisestä kurssista, mutta en halunnut laittaa kuvia täysin keskeneräisistä töistä. Keskeneräisiä ne tosin ovat edelleen, mutta eivät aivan yhtä pahasti. Tämä oli siis kolmen kerran kurssi, jonka sisältönä oli erilaisten ruukujenteko tekniikoiden oppiminen sekä töiden viimeistely ja lasitus. Olen joskus aiemminkin lapsena tehnyt savitöitä ja se oli hurjan tyydyttävää, kun savimöykystä saa muokattua jotain omaa ja uniikkia. Koen herkästi suurta tuskaa, jos en saa mitään aikaan. Kodin siivoaminenkin kaikessa kurjuudessaan tuo jotain iloa, kun oman kädenjäljen näkee konkreettisesti. Samaa tuskaa koen, jos en pysty ilmaisemaan itseäni jollain tapaa, muuten kuin sanallisesti. Tämän myötä huomasin taas, miten paljon yleiseen mielialaan vaikuttaa se, kun pääsee vähän sotkemaan ja muovaamaan!

Ensimmäisenä päivänä kyseltiin vähän, mitä ajatuksia ja toiveita kurssin suhteen ihmisillä on. Huomasin työpajahuoneessa jonkun muun tekemän korvallisen ruukun, josta imin inspiraatiota omaan työhöni. Tavoitteenani oli tehdä ruukku, johon voin istuttaa ison huonekasvin ja sen lisäksi tehdä jonkinlainen kuppi tai kippo keittiötarkoituksiin. Suurimman työn tuotti ruukku. Otin tekniikaksi tehdä savesta siivuja, jotka sitten liitän yhteen ja seinämä kasvaa ylöspäin. Tiesin tasan tarkkaan, millaisen muodon ruukulle haluan ja kuinka ison siitä teen. Ruukun teko tuotti alkuun tuskaa, koska tein ilmeisesti seinämistä liian ohuita ja koko työ lähti lässähtämään. Suurimman ajan vaati siis se, mutta sivutuotteena tein samana päivänä myös jättimäisen kahvimukin eräällä nimeltä mainitsemattomalla logolla varusteltuna. Kyseinen esine tulee lahjaksi, joten en voi laittaa kuvaa esille, ennenkuin saan annettua paketin kyseiselle henkilölle! Muuten menee hieno yllätys pilalle. Harmi, sillä se oli ehkä onnistunein teos koko kurssin aikana. Täytyy vain toivoa, että hän jolle onni kolahtaa, ei ole jotain kautta eksynyt lukemaan tätä blogia ja saa asiasta vihiä. Tosin epäilen, että niin kävisi tässä elämässä. 

Lyttäsin ruukkuprojektin ja aloitin alusta kolmesti, mutta ensimmäisen
päivän jälkeen teos näytti silti tältä...

Toisena päivänä käytin aikaa ja vaivaa ja sain korjailtua
edellisen päivän tuhot näinkin hyvään kuntoon hyvien ohjeiden avulla!

Toisen ja kolmannen kerran välissä oli 2 viikon tauko, jotta
työt saatiin kuivatettua ja poltettua. Tässä on poltettu työ korvineen
ennen viimesilausta eli lasitteen laittoa ja toista polttoa.

Kirkas lasite sulaa läpinäkyväksi ja antaa vedenpitävän pinnan,
mutta ennen polttoa se näytti mustan saven päällä melko hurjalta.

Toisena päivänä ahersin uusia luomuksia valkoisesta eilisen ylijäämäsavesta, esimerkiksi nokallisen kannun, joka toimii hyvin vaikkapa kastikkeen kaatimena. Tein myös muotilla melko pikaisen räpellyksen, joka esittää hedelmäkulhoa. Kyseisen kulhon lasitin ruiskutekniikalla kolmannella kerralla. Se oli jännittävä kokemus ja pinnasta tuli tasainen ja kaunis, toivottavasti se näkyy myös polton jälkeen. Nokkakannun dippasin kirkkaaseen lasitteeseen samoin kuin edellämainitun salaisen kahvimukin. En ole varma, kuinka paljon eroa on esim. pensselillä maalatun ja ruiskutetun lasitteen lopputuloksessa. Sen pitäisi selvitä parin viikon päästä, kun työt pääsee hakemaan. Jännityksellä odotan, millaiset värit punainen lasite taikoo hedelmäkippoon ja miten kirkas lasite tuo esiin tumman saviruukun värit.

Hedelmäkulho. Alla on kipsistä tehty muotti, jonka päälle
litteäksi kaulittu savi asetellaan, kuivatellaan ja irrotellaan.
Taustalla nokallinen kannu.

Ruiskukoppi. Hengityssuojain oli tarpeen, koska lasiteneste pölisee
aika lailla, kun sitä suihkuttelee kippoon.

Viimeisellä kerralla pääsin kokeilemaan myös dreijaamista! Yksinkertaisen näköistä puuhaa, mutta yllättävän haastavaa. Leikkasin pitkät kynnetkin pois tätä varten, ettei savi jää kiinni kynnen alle tai koko kynsi saveen. Alkuvaikeuksien ja katkenneen savikeon jälkeen tajusin tekniikan ja käsien asennon. Sain tehtyä melko hyvänkin ruukun ottaen huomioon, että kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun edes näen dreijaamista saatika kokeilen. Se voisi olla hauskaa tulevaisuudessakin, koska tulos on automaattisesti tasaisempi ja "virallisemman" näköinen kuin palasista kootuissa ruukuissa. Jos tekniikan oppisi kunnolla niin dreijaamalla voisi saada aikaan vaikka mitä! Kun homma toimii, se on myös nopeampaa kuin tavallinen mutjuilu. Massatuotannolla pieniä kulhoja ja ruukkuja, siinäpä sukulaisille lahjat valmiina seuraavaksi pariksi vuodeksi.

Alkutilanne puhtaan dreijan ja savipallon kanssa...

…Sekä lopputulos vähän sotkuisemmassa ympäristössä. 

Ehkä tämä erilaisten käsitöiden tekeminen on se oma juttu. Oikein kivaa - tuottaa iloa ja tulosta - joten miksen sitten tee jokapäivä jotain ja pysy tyytyväisenä? Yleensä olen laiska mutta tunnollinen: tekemisen aloittaminen on vaikeaa, mutta sitten kun vauhtiin pääsee niin ideoita kyllä löytyy ja homma sujuu. Kurssimuotoinen toiminta sopii hyvin tälle luonteelle, koska päivä ja aika on määrätty ennalta ja ainoa haaste on se, että jaksaa raahautua paikalle. Sekin yleensä hoituu, koska asia on jo "sovittu" ja sopimukset täytyy pitää. Voisin ottaa tavoitteeksi näpertää vaikka viikoittain jotain, mitä vain, kunhan sillä on yhtä terapeuttinen vaikutus kuin kaikella edellä mainitulla. Niinpä niin, kunhan ensin löytyy se motivaatio aloittaa. Ideoita otetaan vastaan.