Look at my horse

13/101: Islanninhevosvaellus

Viime sunnuntaina toteutimme aktiviteetin, joka oli tarkoitus toteuttaa jo 3 vuotta sitten: islanninhevosvaellus. Kaksi ystävääni etsivät mahdollisia paikkoja sillä aikaa, kun olin Unkarissa ja pari päivää ennen poistuloa tuli viesti pääsenkö viikonloppuna vaellukselle.

Niinpä ajoimme sunnuntaina Paimentupa nimiselle matkailutilalle, josta olimme varanneet ratsastuksen. Ryhmään liittyi perillä yllätyksenä vielä random neljäs ihminen. Paikan sijainti oli ainakin hyvä, aivan Kolin juurella, joten odotukset maisemien suhteen olivat korkealla.

Otin Kolilla kuvan kartasta suunnilleen sieltä, missä arvelin ratsastuspaikan
olleen. Onnituin kivasti rajaamaan sen juuri kuvan yläreunan ulkopuolelle!

Paikan päällä meitä tuli heti tervehtimään vaelluksemme opas, saksalaissyntyinen hauska mies, joka kyseli hieman ratsastuskokemuksesta ja toiveista vaelluksen keston suhteen. Päädyimme 2,5 h vaellukseen, kaikilla meistä oli ennestään ratsastustaustaa, joskin parhaimmillaan noin viiden vuoden tauolla edellisestä kerrasta. Tallilta saimme kypärät ja chapsit sekä tietysti hevoset. Omani oli tumma islanninhevonen, kuvassa neljäs oikealta, jonka nimi oli Ryynänen.

Oli ihan siistiä käydä pitkästä aikaa maastossa, tai ylipäätään ratsastamassa. Viimeisen kuuden vuoden aikana olen käynyt ehkä 3 kertaa ratsailla, mutta näköjään taito ei ihan noin vaan unohdu. Ei mitään vaikeuksia hevosen suhteen, oli kyllä niin kilttejä että näillä pärjää vaikkei koskaan olisi hevosta nähnytkään. Osa reiteistä oli hieman pehmeitä roudan sulamisen jäljiltä ja jouduimme kerran kääntymään takaisin, koska reitti oli täysin poikki ja mutainen. Se oli kyllä odotettavissa, mutta kävimme silti katsomassa jos vaikka rantaan kuitenkin pääsisi.

Vaelluksen hienoimpia hetkiä olivat ehkä sammalmetsä, jonka läpi ratsastimme hitaasti, jyrkkä nousu pienelle kukkulalle, josta näkyi Akka Koli sekä loppupuolella lenkkeilypolkua pitkin laukkaaminen. Olisin ehkä henkilökohtaisesti toivonut hieman enemmän vauhdikkaita pätkiä ja laukkaamista, mutta kaipa vaeltamisen tarkoituksena on enemmän se tunnelma ja maisemat. 

Opas oli mukava ja kertoili paljon eri paikoista ja reiteistä, joita pitkin kuljimme. Matkan varrella ohitimme muun muassa makkaranpaistolaavun, vanhan maatilan, jossa ei pysyvää asutusta enää ole, ja kuljimme läpi sammalmetsän, jota vanha mies oli hoitanut melkein satavuotiaaksi asti, kunnes kuoli 3 kuukautta ennen satavuotispäiväänsä. Tietoa tuli myös islanninhevosista yleisesti sekä juuri niistä yksilöistä, jotka meillä oli allamme.

Ratsastelun jälkeen ajoimme vielä Kolin huipulle katselemaan maisemia ja söimme kallista pizzaa. 

Klikkaa linkkiä, jos haluat kuulla aiheeseen liittyvän laulun:

https://www.youtube.com/watch?v=GUl9_5kK9ts